Kaikille kunnille on myönnetty liittymistarjouksen mukainen jatkoaika 31.12.2011 asti. Nyt viimeistään kannattaa toimia ja palauttaa sitoumuslomakkeet, jolloin valokuituyhteyden saa käyttöönsä todella edulliseen hintaan!
Internetyhteys on nykykodissa yhtä tärkeä perustoiminto kuin lämmitys, sähkö ja vesijohtoverkosto. Sen avulla voi olla yhteydessä ympäröivään maailmaan ja käyttää jatkuvasti monipuolistuvia sähköisiä palveluita.
Internetin peruskäyttö onnistuu langattomalla laajakaistalla eli mokkulalla varsin hyvin, ja liikkeellä ollessa se on ainoa tarjolla oleva vaihtoehto. Kiinteä valokuituliittymä on nopeudeltaan ja toimintavarmuudeltaan kuitenkin ylivertainen. Se riittää kaikkiin nykyisiin ja tulevaisuuden nettipalveluihin ainakin 50 vuodeksi ja se nostaa samalla kiinteistösi arvoa.
Uudet sähköiset palvelut edellyttävät yhä suurempia tiedonsiirtonopeuksia. Nykyisten kuparikaapeliyhteyksien tai liikkuvien langattomien yhteyksien ominaisuudet eivät tulevaisuudessa enää riitä.
Huippunopeaa valokuituyhteyttä tarvitaan esimerkiksi silloin, kun hyvälaatuista liikkuvaa kuvaa tai netti-TV:tä katsotaan verkon kautta, ladataan tai lähetetään isoja tiedostoja tai käytetään samanaikaisesti useita internetin palveluja.
Valokuituyhteys on myös toimintavarma. Kaapelit kaivetaan maahan, eivätkä yhteydet ole alttiina sääolojen muutoksille.
Pohjois-Satakunnassa valokuituverkon suunnittelee ja rakennuttaa Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy. Se on Jämijärven, Kankaanpään, Kiikoisten, Lavian ja Pomarkun omistama yhtiö. Verkko toteutuu mikäli siihen saadaan liittymään riittävästi kotitalouksia ja kiinteistöjä. Eniten kustannuksia aiheutuu kuidun kaivamisesta maahan. Tästä johtuen valokuituyhteys tulee edullisimmaksi, kun liittyjiä on kerralla paljon.